Aabraham tunnetaan seurakunnassa uskon miehenä. Raamattu esittääkin hänet meille esimerkkinä uskosta: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi" (Gal.3:6)

Jumala ilmestyi Abramille (niin kuin häntä silloin nimitettiin) ja sanoi: ”Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri."(1 Moos.15:1). Jumala lupasi Abramille, että hänet haudattaisiin ”korkeassa iässä” (ks. jae 15) Ja enemmänkin’! Lisäksi Jumala lupasi, että kuka ikinä yrittäisi tuottaa harmia tai kiroilisi Abramia, tulisi itse kirouksen alaiseksi (ks. 1 Moos.12:3).

Me tunnemme Danielin kirkasotsaisena, lahjakkaana nuorukaisena, joka uskollisesti palveli Babylonian kuningasta Nebukadnessaria ja tulkitsi hänen unensa. Kuitenkin hänen suurimmat saavutuksensa olivat tulosta siitä, että hän oli vanhurskas rukouksen mies.

Daniel eli niin harrasta, pyhää elämää, että et odottaisi hänen tekevän parannusta mistään asiasta Herran edessä. Mutta hänen sydämensä oli hyvin herkkä synnille, ja hän samaistui Israelin kansan hirvittäviin synteihin. Huomaa hänen käyttävän me-muotoa rukouksissaan.

Uskon, että parannuksen tekeminen kuuluu aivan yhtä paljon uskoville kuin syntisillekin. Uskovien tulisi olla jatkuvassa parannuksen teossa saadakseen Jumalan erityisen huomion. Jos vaellamme Herran edessä katuvalla sydämellä, meille annetaan uskomaton siunaus.

Huomion arvoinen piirre katuvassa sydämessä on halukkuus ottaa vastaan moite väärin teosta ja sanoa: ”Herra, minä olen tehnyt syntiä”.

Ei ole kiinni siitä, kuinka hämärä sinun ympäristösi tai kuinka ’”tuntematon” henkilöllisyytesi on. Kun Jumala päättää ilmestyä sinulle, hänellä ei ole minkäänlaista vaikeutta löytää sinua. Ajatelkaamme Simsonin … voimakkaimman koskaan eläneen miehen äitiä.

Jeesus itse valotti Sanan tärkeyttä antaessaan meille esimerkin siitä, miten meidän tulisi rukoilla: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” (Matt.6:9-11). Huomaa, että hän nimitti sitä ”meidän jokapäiväiseksi leiväksemme”. Siinä on jokapäiväiset tarpeemme, jotka Jeesus lupasi meille.

Uskon, että kristityn syvin sitoutuminen syntyy etulinjassa, taistelun tiimellyksessä ammusten suihkiessa ympäriinsä. Itse asiassa tiedän monia uskovia, joiden sitoutuminen on vahvistunut kiivaan toiminnan ja hengellisen sodankäynnin pyörteissä. Heidän ei tarvitse olla korviaan myöten rakastuneita häneen koko sydämellään. Heidän ei tarvitse elää erillään olevassa kylässä kaivatakseen hänen tuloaan. He ovat oppineet rakastamaan Jeesusta yhtä intohimoisesti ajaessaan työhön, kuin jos olisivat olleet rukouskammioissaan.

”Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee” (Matt.24:44).

Kristuksen Morsiamen tulee elää jatkuvasti hänen välittömän paluunsa iloisessa odotuksessa, koska hän voi tulla minä hetkenä hyvänsä.  Jeesus varoitti kuitenkin, että viimeisinä päivinä seurakuntaan tulee pahoja palvelijoita nukuttamaan Morsiamen uneen. He yrittävät viedä hänen sydämestään rakkauden Ylkäänsä kohtaan väittämällä: ”Minun herrani viipyy” (Matt.24:48),

Jumala Sana todistaa sitä, että vaikeudet opettavat meitä polvillemme huutamaan Herraa avuksi ongelmissamme ja huolissamme.

”Ennen kuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi” (Ps.119:67).

”Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat, ja uskollisuudessasi sinä olet minut nöyryyttänyt” (Ps.119:75).

”He olivat hulluja, sillä heidän vaelluksensa oli syntinen, ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden” (Ps.107:17).

Sanakirja sanoo, että hullu on sellainen, jolta puuttuu ymmärrys tai terve järki. Sellainen tekee paljon virheitä. Hän tekee omiansa ajattelematta sen seurauksia.

”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!” (Fil.4:4)

”Ei niin, että minä puutteen vuoksi tätä sanon; sillä minä olen oppinut oloihini tyytymään. Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa”(Fil.4:11-13).