“Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos”(Joh.10:2-3).

Niin monet ihmiset ajattelevat, että intohimoni Jeesusta kohtaan tulee vuosia kestäneestä Raamatun lukemisesta, rukouksesta ja palvelutehtävästäni, mutta he ovat väärässä. Se tulee Jumalan näkemisestä niiden aikojen läpi, kun elämä on jättänyt minut täysin paljaaksi ja yksin. Se tulee Jumalan läsnäolon tuntemisesta suurimman hämmennyksen ja epätoivon hetkellä. Se tulee Jumalan käden näkemisestä edessäni, kerran toisensa jälkeen, kun olen joutunut kohtaamaan vaaroja, joita en olisi osannut kuvitellakaan.

Kaades-Barnea on tällainen paikka. Nimi on peräisin hepreankielisestä juuresta, joka merkitsee “pakolainen, irtolainen, vaeltaja”. Lyhyesti sanottuna, jos valitset nyt väärin, joudut vaeltamaan erämaassa koko ikäsi.

Mooses kuvaili surullista erhettä, jonka Israel teki Kaades-Barneassa (ks.4. Moos.13- 14). Se tapahtui vähän Punaisen Meren ylityksen jälkeen. Jumala oli käskenyt Israelin mennä rohkeasti Kanaanin maahan ja oli antanut heille voimallisen vakuutuksen: ”Katso, Herra, sinun Jumalasi, antaa maan sinun valtaasi. Mene ja ota se omaksesi, niin kuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle puhunut; älä pelkää äläkä arkaile.' Niin minä vastasin teille: 'Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä.

Puheessaan Israelin kansalle Mooses osoitti meille 5. Moos.1:ssä epäuskon vaaran. Hän varoitti, että me emme kärsisi samaa kauheaa seurausta, kuin nuo, jotka lankesivat ennen meitä: ”Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä”(Hebr.4:11). Hän siis itse asiassa sanoo: ”Ei ole väliä sillä, minkälaisia mahdottomia tilanteita kohtaat, tai miten toivottomilta asiat näyttävät. Sinun ei pidä langeta samaan epäuskon syntiin. Muutoin joudut yhtä kamalaan erämaahan kuin hekin. Niin vaellat siinä koko loppuelämäsi.

Koko 5. Mooseksen kirja on pelkästään hänen yksi ainoa puheensa ennen kuolemaansa. Tässä puheessaan hän kävi läpi kaikki ne neljäkymmentä vuotta, jotka Israel oli vaeltanut erämaassa. Mooses piti tämän puheen uudelle sukupolvelle.

Koko Jeesuksen toiminnan ajan Häneltä kysyttiin kahta kysymystä. Niitä tekivät ihmiset, joita Hän kohtasi. Ne paljastivat kaiken kysyjien sydämistä. Ensimmäinen kysymys oli syyttävä. Silloin tällöin uskonnolliset johtajat kysyivät Kristukselta: ”Miksi Sinä syöt ja juot syntisten kanssa? Kuinka sinä voit olla Jumalan lähettämä, kun sinulla on sellainen maine?”

Rukousta ei voi oppia vain seminaareissa ja periaatteessa. Sen täytyy syntyä tarpeen ympäristöstä. Jos sanon: ”Minun pitäisi rukoilla”, menetän piankin motivaationi ja lopetan, koska liha on liian vahva. Minut täytyy ajaa rukoilemaan.

Liian monet kristityt elävät kieltäytymisen asenteella. ”Toivon, että lapseni tulee uskoon jonakin päivänä.” Jotkut vanhemmat ovat itse asiassa lannistuneet: ”En usko, että voi tehdä mitään. Bobby ei kasvanut oikealla tavalla, mutta me yritimme parhaamme: Me annoimme hänet Herralle, kun hän oli vauva. Ehkä jonakin päivänä”.

En tajunnut, kuinka saastuneet minunkin korvani olivat, ennen kuin olin saarnamatkalla British Isles’eilla. Poikani Gary ja minä olimme saaneet kutsun tulla puhumaan erääseen tapahtumaan, Meidät kutsunut pastori kysyi kohteliaasti, miten kokouksemme kulkisi. Kun yritin vastata, hän keskeytti minut ja alkoi puhua omasta puheestaan. Tämä tapahtui useamman kerran, ja joka kerta hän puhui ylitseni siitä, miten paljon enemmän ihmisiä hänellä oli kuulijoina ja käynyt paljon useammissa maissa kuin minä.

”Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Herra, Herra on avannut minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois”(Jes.50:4 -5).