Jaakob varoittaa seurakuntaa: “Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä”(Jaak.3:6).

Luemme samanlaisen varoituksen Jesajan kirjassa: ”Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen". Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen”(Jes.58:9). Vääryys heprean alkukielessä tarkoittaa tässä tylyyttä, epäkunnioitusta, halveksuntaa.

Johanneksen evankeliumin 8. luvussa kertomuksessa naisesta, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta, Jeesus käänsi syytetyn hyväksytyksi. Sen sijaan, että olisi hyljännyt haureellisen naisen, jonka elämä oli vaakakupissa, Hän hyväksyi hänet. Hän tekee saman meille tänään. Hän ottaa jokaisen, jonka oma synti on työntänyt pimentoon, ja kertoo hänelle: ”Sinä olet minun, Olet juuri Isän rakkauden keskipisteessä.”

“Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette minua etsimään, ja niin kuin sanoin juutalaisille: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla', niin minä sanon nyt myös teille. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus"(Joh.13:33 -35).

Vähän aikaa sitten nuori mies tuli eteen Times Square – seurakunnan rukouskokouksessa. Hän vapisi ja itki. Hän kertoi minulle, että oli Washingtonin osavaltiosta ja oli sattumoisin tullut kokoukseemme edellisiltana. Hän on lähtenyt kuitenkin ja mennyt konserttiin, mutta sitten hän lähti sieltäkin ja tuli takaisin kirkkoomme. Nyt hän halusi rukousta, ja niin kysyin häneltä: ”Ovatko sinun vanhempasi kristittyjä?” Hän vastasi: ”Kyllä, He rukoilevat puolestani.”

Paavali kysyi Galatian seurakunnalta: ”Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia? Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”(Gal.5:7-9).

Juuri luottamuksella Paavali pystyi sanomaan Rooman seurakunnalle: ”Tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani”(Room.15:29). Hänellä oli pyhä luottamus siihen, että hän vaelsi Kristuksen kanssa. Hän väitti: ”Sen tähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä”(Ap.t.24:16).

”Minä tiedän, että tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani” (Room.15:29). Paavali kirjoitti nämä sanat Roomassa oleville kristityille. Hän kertoi heille: ”En epäile yhtään kohdata teitä, kun tiedän tulevani Kristuksen täysi siunaus mukanani”.

Jumalan perheenä me kokoonnumme kirkkoihin ylistämään, laulamaan, kuuntelemaan ja antamaan. Jos emme ole varovaisia, päädymme olemaan katsojia, kun on kyse elämisestä niin, kuin Jeesus haluaisi meidän elävän. Usein, kun näemme ihmisiä synnissä, hellimme salaista ajatusta siitä, että he joutuvat kiinni, sen sijaan, että auttaisimme heitä ulos siitä. Kun he sitten joutuvat kiinni, me koemme oikeudenmukaisuutta ajatellen: ”Tiesinhän minä sen. Tuon ihmisen elämä oli aina vähän poissa sijoiltaan.”

Juuri ennen kuin Jeesus paransi kuuron miehen Markuksen 7. luvussa, me luemme: ”ja hän katsahti ylös taivaaseen, huokasi”(Mark.7:34). Alkukielen jakeessa sana huokasi tarkoittaa kuuluvaa ääntelemistä. Ilmeisesti Jeesus irvisti, ja huokaus tuli Hänen sydämestään. Tietenkään mies ei voinut kuulla sitä, koska hän oli kuuro, mutta mistä tässä huokauksessa on kysymys?

Mitä Jeesus teki ensimmäiseksi, kun kuuro mies tuotiin Hänen luokseen? “Niin hän otti hänet erilleen kansasta”(Mark.7:33). Kristus tiesi heti, mitä kuuro mies halusi. Hän toivoi Jeesuksen kosketusta, omaa kokemusta siitä. Hänelle ei riittänyt ”heidän” löytämänsä – siitä piti tulla todellista hänelle itselleen. Hän halusi Jeesuksen avaavan hänen korvansa ja päästävän hänen kielensä vapaaksi. Sen piti tapahtua kahden kesken.